HannesKolehmainen Puolustan vastapuolta valheellisin perustein

Minkäs teet Herra Supo!

Yle uutiset tietää kertoa Suojelupoliisin kannan Suomen tämänhetkisestä turvallisuustilanteesta tietoverkkojen osalta juuri sopivasti hallitusneuvottelujen kynnyksellä(yle.fi/uutiset).Uutisen mukaan tilanne on "kestämätön". Uutisesta ei käy ilmi, että mikä uhka siellä tietoverkoissa nyt sitten oli, jota varten Suojelupoliisin ja jopa Puolustusvoimien pitäisi päästä käsiksi suomalaisten sähköiseen viestiliikenteeseen. Toimittaja lienee spekuloinut, että terrorismia siellä harrastetaan ainakin. Onhan se käsittämätön ajatuskulku, että terrorismia syntyy sen vuoksi, että ihmisillä säilyy yksityisyyden suoja, mutta että se poistuu, kun viranomaiset alkaa vakoilla verkkoja ja matkapuhelinliikennettä. Puolueilla on uutisen mukaan eri näkemys työryhmän muistiosta, mutta että keskusta ja rkp olisivat lisävaltuuksien kannalla.

 

Toki SUPO:lla on perusteltu syy puolustaa omia resurssejaan ja mitä sopivin aika terrrorismispekulaatioille on tietenkin hallitustunnustelujen aikana. Mutta entäpä tilanne, että lisävaltuuksia vastustaneet Vihreät haluttaisiin hallitukseen ja heidän riveissä asiaan hyvin perehtyneet it- ja tietoturvaosaajat pystyisivätkin asiaperusteilla kääntämään Sipilän pään. Soittaisiko SUPOn ylitarkastaja Keskustan puoluesihteeri Laaniselle ja ilmoittaisi, että meillä on se Tiitisen lista!

Puhelu päättyisi siihen, koska kukaan ei tiedä, kenen pää putoaa, kun listan sisältämä kassakaappi avataan.

 

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat